lauantai 5. heinäkuuta 2014

Pintxos navarros

Tällä viikolla esittelen poikkeuksellisesti kaksi keittokirjaa, sillä ensi viikolla olen autenttisessa ympäristössä kokkailemassa tämän Pintxos navarros kirjan innoittamana J

Pohjois-Espanjassa tapaksia kutsutaan nimellä pintxos. Pintxos navarros –kirja esittelee Navarran alueelle tyypillisiä tapaksia. 
Osa on todellisia gourmet- pintxoksia, joiden valmistus on monimutkaista ja aikaa vievää kuten esim. kuvassa näkyvät Jättikatkarapurullat ja Täytetyt herkkusienet.
Kirjassa esitellyt valmistustekniikat tulevatkin todella tarpeeseen.
Nämä Kirsikkatomaatti-kotijuustovartaat taas edustavat reseptien helpompaa kategoriaa. Tomaatit, juustopalat ja basilikanlehdet pujotellaan vartaisiin ja lopuksi ainesten päälle ripotellaan vain vähän oliiviöljyä.

Kirjassa esiintyykin paljon pieniin vartaisiin tai itse asiassa coctailtikkuihin tehtyjä annoksia. Kuvassa Grillattua lihaa, pekonia, paprikaa ja herkkusieniä.


Tämä kuva on aivan pakko esitellä. Tässä annoksessa on leipäpalan päällä pala mustaamakkaraa, herkkusieni ja paistettuja sipulirenkaita! Todellakin myös Espanjassa saa tätä Tampereen herkkua. Mustamakkara on espanjaksi morcilla.

Useimmin olen valmistanut tästä kirjasta näitä Pekoniartisokkia. Alkuperäisessä reseptissä artisokat olisivat tuoreita ja ne pitäisi keittää, mutta täällä päin Suomea artisokansydämiä saa vain säilykkeenä tölkissä. 

Pekoniartisokat 



  • Kietaise artisokansydämet pekoniin ja grillaa. 
  • Voit myös valmistaa ne uunissa 225 asteessa grillivastuksen alla, aikaa menee noin 10 minuuttia.

Kuva ei tee oikeutta tämän pintxoksen maulle, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla itse miten hyvin briejuusto, ilmakuivattu kinkku ja mansikkahillo sopivat yhteen.


Ilmakuivattua kinkkua briejuuston kera


patonkiviipaleita
ilmakuivatun kinkun siivuja
briejuustoa
mansikkahilloa



  1. Paahda kinkkusiivuja pieni hetki kuumalla pannulla. Nosta ne sitten leipäpalojen päälle.
  2. Asettele kinkun päälle siivut briejuustoa ja lämmitä leipäsiä hetki 150 asteisessa uunissa sen verran, että juusto alkaa sulaa.
  3. Lisää vielä juuston päälle nokareet mansikkahilloa ja tarjoile.

Nämä San Fermín –nimiset pintxokset ovat erittäin hauskan näköisiä ja todella ajankohtaisia, sillä Pamplonassa vietetään parhaillaan San Fermín –juhlia, joihin kuuluu myös maailmankuulu härkäjuoksu. San Fermín pintxoksen ulkonäkö on suoraan yleisön ja juoksijoiden vaatetuksesta, sillä juhliin neuvotaan pukeutumaan valkoiseen paitaan ja punaiseen huiviin 

San Fermín

4 kovaksi keitettyä kananmunaa
4 isoa katkarapua kuorittuna
2 rkl majoneesia
8 vihreää kivetöntä oliivia
8 pientä siivua säilöttyä paprikaa

  1. Leikkaa munien molemmista päistä pienet hatut. Halkaise sitten munat kahtia ja poista keltuainen.
  2. Sekoita keltuainen pilkottujen rapujen ja majoneesin kera. Täytä munanpuolikkaat tällä seoksella.
  3. Asettele munanpuolikkaiden keskelle coctailtikut ja niiden päähän oliivit sekä munahatut.
  4. Kietaise lopuksi paprikasuikaleet huiveiksi San Fermín –ukkeleille.



Lopuksi vielä ”jälkiruoaksi” Pekoniin käärittyä banaania. Kuvassa nämä näyttävät aika rasvaisilta, mutta makuyhdistelmä kuulostaa kokeilemisen arvoiselta.







Pekoniin käärittyä banaania

4 banaania 
6 siivua pekonia

Kastikkeeseen:
1 omena
hunajaa
vettä 

  1. Kuori banaanit ja paloittele ne kolmeen osaan. 
  2. Kääri banaanipalat pekoniin ja kiinnitä coctailtikuilla.
  3. Paista paloja uunivuoassa 225 asteessa noin 10 minuuttia kunnes pekoni ruskistuu.
  4. Valmista tällä välin kastike: Soseuta omena ja lisää soseeseen hieman hunajaa ja vettä. 
  5. Kiehauta sose ja kaada se kastikkeeksi pekonibanaanien päälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti