torstai 20. helmikuuta 2014

The book of Tapas and spanish cooking

Tämä Hilaire Waldenin toimittama ja Salamander Books Ltd:n kustantama kirja on vuodelta 1993. Olen ostanut kirjan 90-luvun puolivälissä Espanjasta. Kirja on englanninkielinen ja edustaa brittien näkemystä espanjalaisesta keittiöstä. Tuo 90-luvun brittiläinen näkemys poikkeaa jonkin verran meidän suomalaisten näkemyksestä, mikä hieman häiritsee kirjan reseptejä lukiessa. Mitat on kuitenkin esitetty resepteissä kansainväliseen tyyliin myös grammoissa paunojen ja unssien lisäksi. 


Kirja on jaettu osioihin: Tapakset, Keitot, Munaruoat, Kalaruoat, Kanaruoat, Liharuoat, Riisiruoat, Kasvisruoat, Makeat ruokalajit sekä Kastikkeet, lisäkkeet ja juomat. Nimestään huolimatta tässä The book of Tapas and spanish cooking –kirjassa on aika vähän perinteisiä tapaksia. Monissa resepteissä käytetään pihvitomaatteja, sipulia, valkosipulia ja sitruunaa. Nuo ainekset maistuisivatkin parhaimmilta tuoreina paikan päällä, mutta täällä suomessa meidän on tyytyminen tuontitavaraan, joka ei näin talvella valitettavasti ole yhtä maukasta.



Kirjan valmistusvaiheita esittelevät kuvat ansaitsevat erityismaininnan. Kuvat ja reseptit ovat todella selkeitä. Viereisessä kuvassa on oivallisesti esitetty Fideuan valmistusta.

Kirja on jäänyt aika vähälle huomiolle kirjahyllyssäni. Olen valmistanut resepteistä ainoastaan Gazpachoa ja Sangriaa J


Gazpacho


500 g pihvitomaatteja
½ sipuli silputtuna
1 vihreä paprika pilkottuna
1 punainen paprika pilkottuna
2 valkosipulin kynttä murskattuna
2 viipaletta paahtoleipää murusteltuna ilman kuoria
2 dl tomaattimehua
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl sherryviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
8 jääpalaa
pala kurkkua pilkottuna

  1. Kuori ja pilko tomaatit.
  2. Laita tehosekoittimeen kaikki ainekset lukuun ottamatta jääpaloja. Sekoita kunnes keitto on tasaista.
  3. Jäähdytä keitto hyvin.
  4. Tarjoile jääpalojen kera ja ripottele pinnalle pilkottua kurkkua.


Sangria


8 jääpalaa
1 pullo punaviiniä jäähdytettynä
1 rkl raastettua appelsiinin kuorta
1 rkl raastettua sitruunan kuorta
4 appelsiinin mehu
2 rkl sokeria
2 sitruunan mehu
6 dl vichyä tai spritea (maun mukaan) jäähdytettynä
mintun lehtiä koristeeksi
1 appelsiini viipaleina
1 sitruuna viipaleina

  1. Laita jääpalat isoon kulhoon. Kaada päälle viini, appelsiinin kuoriraaste ja sitruunan kuoriraaste.
  2. Sekoita appelsiinimehuun sokeri ja lisää sitruunamehu. Lisää mehu kulhoon.
  3. Lisää kulhoon vichy (tai sprite) sekä lopuksi appelsiinin ja sitruunan viipaleet.


Sangria on ihana kesäjuoma, mutta maistuu se näin talvellakin esimerkiksi alkudrinkkinä. 

Kirjassa esitellään herkullisilta kuulostavia kanaruokia, mutta ensi viikonloppuna valmistan alkupaloiksi kaksi tapasta ja pääruuaksi kalaa. Alkupaloiksi on siis Mushrooms with garlic eli Herkkusieniä valkosipulissa ja Spanish vegetable salad eli Espanjalainen vihannessalaatti. Pääruuaksi valitsen helpon Baked sea bream eli Uunissa haudutettua nieriää. Oikeasti sea bream on meriahven, mutta korvaan sen nieriällä, jota näyttää olevan saatavilla tähän aikaan vuodesta.

  

Yllä vasemmalla kuva herkkusienistä ja oikealla espanjalainen vihannessalaatti.

Herkkusieniä valkosipulissa


3 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä murskattuna
400 g herkkusieniä viipaloituina
5 rkl kuivaa sherryä
1 dl pinjansiemeniä
3 rkl sitruunan mehua
suolaa
mustapippuria
2 rkl persiljasilppua

  1. Paista öljyssä valkosipulimurskaa noin 3 minuuttia.
  2. Lisää pannulle sieniviipaleet, sherry ja pinjansiemenet. Paista muutama minuutti.
  3. Lisää pannulle sitruunanmehu ja mausta.
  4. Tarjoile persiljalla koristeltuna.


Espanjalainen vihannessalaatti


2 sipulia kuorineen
400 g (pieniä) munakoisoja
1 punainen paprika
3 pihvitomaattia
8 valkosipulinkynttä kokonaisina
juustokuminaa eli jeeraa
yhden sitruunan mehu
4 rkl oliiviöljyä
3 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
3 rkl persiljasilppua

  1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita sipulit uunipellille kuorineen ja paista 10 minuuttia.
  2. Lisää pellille munakoisot ja paista toiset 10 minuuttia.
  3. Lisää lohkottu paprika ja paista jälleen 10 minuuttia.
  4. Lisää uunipellille vielä pihvitomaatit ja 6 valkosipulin kynttä ja paista vielä 15 minuuttia.
  5. Ota pelti uunista ja kuori vihannekset kun ne ovat jäähtyneet tarpeeksi.
  6. Viipaloi sipulit ja munakoisot sekä pilko paprika ja tomaatit.
  7. Tee paistetuista ja raaoista valkosipulinkynsistä tahna morttelissa. Lisää tahnaan juustokuminaa, sitruunan mehu, öljy ja viinietikka. Mausta syntynyt kastike lopuksi suolalla. 
  8. Kaada kastike vihannesten päälle ja koristele persiljasilpulla.


Uunissa haudutettua nieriää


2 kokonaista nieriää
suolaa
mustapippuria
3 valkosipulin kynttä murskattuna
4 rkl persiljaa silputtuna
4 rkl oliiviöljyä
yhden sitruunan mehu
2 dl kuivaa valkoviiniä
sitruunaviipaleita

  1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Mausta kalat sekä sisä- että ulkopuolelta suolalla ja pippurilla. 
  2. Aseta kalat uunivuokaan ja ripottele päälle vakosipulimurska ja persilja. 
  3. Kaada vuokaan sitruunanmehu ja viini.
  4. Paista kaloja noin 20 minuuttia kunnes liha on vaaleaa.
  5. Tarjoile sitruunaviipaleiden kera.


Kaikissa ruuissa on todellakin vakosipulia ja sitruunaa J


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti