Näin me
keitämme on Antti Heikkilän viides kirja, joka on
ilmestynyt Rasalaksen kustantamana vuonna 2007. Tammikuussa esittelinkin jo Heikkilän
Hyvän olon keittokirjan. Antti
Heikkilä on suomen johtava ravintoasioihin perehtynyt ortopedi ja kipulääkäri,
joka on kehittänyt Pellinki-dieetin nimellä kulkevan vähähiilihydraattisen
ruokavalion. Heikkilä on menestyksekkäästi hoitanut myös kipupotilaitaan
ruokavalion avulla.
Heikkilä kirjoittaa: ”Emme todellakaan tarvitse asiantuntijoita omaan elämäämme, vaan ainoastaan tietoa, jota voi soveltaa itseensä. Tämän kirjan taustalla on halu jakaa omaa kokemustamme lukijoille. Samalla haluan kertoa mitä VH-dieetistä nykyään tiedetään. Itse olen painottanut hiilihydraattirajoituksen lisäksi sitä, että mitä tahansa syömmekin, niin ravinnon tulisi sisältää mahdollisimman paljon tarvitsemiamme mikroravinteita ja samaten sisältää mahdollisimman vähän lisäaineita.”
Kirjan alussa Heikkilä antaa tuhdin tietopaketin eri ruoka-aineista. Kirjassa kerrotaan mm. maidosta, viljasta, lihasta ja makeutusaineista kuten steviasta. Kirjan ilmestyessä 2007 stevia ei vielä ollut sallittujen elintarvikkeiden listalla EU:ssa, mutta onneksi maailma muuttuu ja nyt se on jo hyvinkin suosittu myös elintarviketeollisuudessa.
Kirja on ulkonäöltään tietokirjamainen, ilman kuvia sitä voi sanoa jopa tylsäksi. Ruokaohjeet on ryhmitelty seuraavasti: Aamiaiset, Salaatit ja vihannekset, Liharuoat, Kalaruoat, Kastikkeet ja Jälkiruoat. Kuten Heikkilän aiemmissakin kirjoissa, resepteissä suositaan yksinkertaisia perusraaka-aineita ja valmistusohjeet ovat helppoja sekä suurpiirteisiä.
Kirjan ohjeista Kesäkurpitsa-spagettin, Porowokin ja Kukkakaalipaistoksen lisäksi ehdoton suosikkini on Jauheliha-fetapullan muffinssivuoissa.
Kesäkurpitsa-spagetti
Kesäkurpitsa-spagetti on yksinkertaisesti juuresveitsellä leikattuja kesäkurpitsasuikaleita öljyssä paistettuina. Mausta ne sitruunamehulla ja merisuolalla.
Porowokki
Porowokki valmistuu tavallisesta poron käristyslihasta wokissa paistamalla. Mausteeksi valkosipulia, purjosipulia, chiliä, soijakastiketta ja persiljaa. Halutessasi voit lisätä wokkiin myös sieniä.
Kukkakaalipaistos
2 keskikokoista kukkakaalia
suolaa
2 dl kuohukermaa
200 g juustoraastetta (mieluiten mustaleima emmentalia)
muskottipähkinää
- Keitä kukkakaalin kukintoja suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuuuttia.
- Lado kukinnot voideltuun uunivuokaan.
- Sekoita kerma ja juustoraaste. Mausta seos muskottipähkinällä ja kaade se kukkakaalien päälle.
- Paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.
Jauheliha-fetapullat muffinivuoissa
500 g naudan jauhelihaa
2 rkl oliiviöljyä
2-3 valkosipulinkynttä murskattuna
½ punasipuli silputtuna
pieni puntti persiljaa silputtuna
timjamia
rosmariinia
3 rkl maustamatonta jogurttia
1 muna
suolaa
mustapippuria
250 g fetajuustoa murusteltuna
- Sekoita kaikki muut aineet keskenään paitsi fetajuusto.
- Tee taikinasta reilun kokoisia pullia ja asettele ne muffinivuokiin (mieluiten silikonisiin, mutta jos käytät paperisia, laita niitä kaksi päällekkäin).
- Tee jokaiseen lihapullaan syvä kolo keskelle ja aseta siihen nokare fetajuustoa. Sulje kolot.
- Paista uunissa 200 asteessa noin 20–25 minuuttia.
Vaikka Jauheliha-fetapullat onkin suosikkireseptieni top 10 –listalla, aion ensi viikonloppuna kokeilla jotain uutta. Siispä valmistan Heikkilän ohjeilla Pinaattitäytteistä lohirullaa ja Kesäkurpitsa-valkosipulipaistosta. Toivotaan, että kokkipoikakin herää viikonloppuun mennessä J
Pinaattitäytteinen lohirulla
1 ohut lohifilee (600–700 g)
200 g pinaattia tai 2 pussia pakastepinaattia
3 murskattua valkosipulinkynttä
pieni pala inkivääriä raastettuna
merisuolaa
mustapippuria
- Revi pinaatti pieniksi paloiksi (tai sulata ja valuta pakastepinaatti) ja lisää siihen valkosipulinkynnet, inkivääri, suola ja pippuri.
- Poista lohesta ruodot. Alkuperäinen ohje ei mainitse mitään nahkan poistamisesta, mutta aion kyllä poistaa senkin, muutoin se jäisi ikävästi rullan sisään.
- Levitä fileen päälle pinaattitäyte. Kääri filee rullalle. Laita rulla tiiviisti leivinpaperin sisään.
- Hauduta 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.
- Anna hieman jäähtyä ja leikkaa sitten paloiksi.
Tähän reseptiin sopii siis parhaiten ohut kirjolohifilee, mutta jos käytät merilohta, voit leikata siitä ohuehkoja lastuja ja rullata ne suoraan annospalojen kokoisiksi. Katson kumpaa sattuu olemaan tarjouksessa ja toimin sen mukaan J
Kesäkurpitsa-valkosipulipaistos
2 kesäkurpitsaa
voita
muutama valkosipulinkynsi murskattuna
- Sekoita ensiksi voi ja valkosipulinkynnet valkosipulivoiksi.
- Viipaloi kesäkurpitsa juustohöylällä. Asettele viipaleet uunivuokaan.
- Laita viipaleiden päälle nokareita valkosipulivoista.
- Paista (kiertoilmagrillissä) 200 asteessa 15–20 minuuttia, kunnes paistos saa kauniisti väriä.
Ensi viikonlopun reseptivalinnat tuntuvat ihanan helpoilta näin Pääsiäisen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti