torstai 1. toukokuuta 2014

WOK keittokirja

Ensi viikonloppuna wokataan. Esittelyvuorossa on WSOY:n kustantama ja Angelika Iliesin toimittama WOK –keittokirja. Kirja on muistaakseni 1990-luvulta, ainakin se on ollut hyllyssäni kauan, kuten koiranpennun pureskelemasta seluksestakin voi päätellä J



Kirja esittelee aasialaista ruokakulttuuria, tarvittavia työvälineitä ja ruokahalua kiihottavia raaka-aineita. Kirjan mukaan wokpannu on monipuolinen valmistusastia: ”Wokpannua käytetään paistamiseen, höyryttämiseen, uppopaistamiseen, hauduttamiseen ja normaaliin kypsentämiseen.” 

Reseptit on jaoteltu seuraavasti: Alkupalat, salaatit ja kastikkeet, Liha ja siipikarja, Riisi ja  nuudelit, Kala ja äyriäiset sekä Kasvikset ja tofu. Olen kokannut (tai wokannut) kirjasta mm. Possua ja bambunversoja ja Nasi gorengia. Kirjassa neuvotaan wokkaamaan melkeinpä mitä vain jauhelihasta kaaliin ja selleristä tonnikalaan. 
Kuvan Kermaista kaalia ja pekonia kuulostaa kokeilemisen arvoiselta.













Kermaista kaalia ja pekonia


150 g savupekonia
1 sipuli
700 g savoijin- tai kiinankaalia
2 rkl öljyä
25 g seesaminsiemeniä
1,5 dl kanalientä
suolaa
mustapippuria
150 g ranskankermaa

  1. Suikaloi pekoni ja silppua sipuli.
  2. Leikkaa kaali 8 yhtä suureen osaan ja poista kova keskusta. Suikaloi palat noin 1 cm:n paksuisiksi suikaleiksi.
  3. Kuumenna wokpannu ja lisää öljy. Ruskista pekoni rapeaksi. Lisää sipuli ja ruskista myös se.
  4. Sekoita joukkoon kaalit ja paista noin 5 minuuttia. Lisää lopuksi seesaminsiemenet ja paista seosta hetki sekoittaen.
  5. Lisää pannuun kanaliemi. Mausta suolalla ja pippurilla, peitä kannella ja hauduta noin 5 minuuttia.
  6. Lisää lopuksi ranskankerma, kuumenna seos ja tarjoile.

Vaikka kuvan Possua ja simpukoita kuulostaa mielenkiintoiselta, aion silti wokata ensi viikonloppuna Currykanaa kookosmaitokastikkeessa

Currykanaa kookosmaitokastikkeessa


2 tl korianterinsiemeniä
2 tl kuminansiemeniä
4 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä
3 cm:n pala inkivääriä
3-6 tuoretta punaista chiliä
2 tl raastettua sitruunankuorta
½ tl muskottipähkinää
2 tl raputahnaa
mustapippuria
suolaa
6 rkl öljyä
500 g broilerin rintafileitä
300 g pavunituja
3,5 dl kookosmaitoa
korianterinlehtiä

  1. Paahda korianterin- ja kuminansiemeniä muutama minuutti kuivassa pannussa. Pane siemenet tehosekoittimeen.
  2. Kuori sipulit ja silppua ne. Raasta inkivääri. Puhdista chilit, poista siemenet ja paloittele ne. Lisää sipulit, inkivääri, chilit ja sitruunankuoriraaste tehosekoittimeen. Lisää vielä muskottipähkinä, raputahna, pippuri, suola ja 4 rkl öljyä. Soseuta kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi.
  3. Paloittele broilerit. Huuhtele pavunidut ja valuta ne hyvin.
  4. Kuumenna wokpannu ja lisää 2 rkl öljyä. Poista broilerit pienissä erissä ja siirrä ruskistuneet palat pannun reunalle.
  5. Lisää currytahna broilerien sekaan ja kypsennä noin minuutti.
  6. Lisää pavunidut ja kookosmaito. Hauduta noin 5 minuuttia.
  7. Mausta lopuksi korianterinlehdillä ja tarjoile riisin kera.

Korianterinsiemenet voi korvata jauheella. Aion jättää pavunidut pois kokonaan, sillä en pidä niiden mausta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti